Kysymyksiä ja vastauksia

Live looping

Mitä tarkoittaa live looping?

Live looping on luova, mutta vaativa tapa esittää musiikkia livenä. Äänitän esityksen aikana kappaleen elementtejä (rytmejä, bassoa ja sointuja – joskus myös sooloja ja laulua) ja toistan niitä "looppeina" reaaliajassa. Näistä "loopeista" rakentuu kokonainen kappale yleisön edessä musiikillisesti kuin kokonaisen yhtyeen esittämänä.

Miten live looping eroaa taustanauhoista?

Taustanauhat on nauhoitettu etukäteen. Live looping -tekniikassa kaikki musiikki syntyy esityksen aikana, eikä mitään ole valmiiksi äänitetty. Tämä tekee jokaisesta esityksestä ainutlaatuisen ja antaa yleisölle mahdollisuuden nähdä ja kuulla, miten kappale rakentuu juuri siinä hetkessä. Live looping antaa myös enemmän vapautta improvisoida ja vaihdella kappaleen eri osien välillä ja jopa yhdistää kappaleita toisiinsa. Esityksessä on myös enemmän “vaaran tuntua”, kun “loopit” täytyy saada livehetkessä onnistumaan.

Leikkisästi voidaan myös todeta, että taustanauha käynnistyy PLAY:sta, kun taas live looping syntyy REC:istä 🙂

Mistä keksit ryhtyä live looping -artistiksi?

Olen aina tykännyt oppia soittamaan niin vanhoja kuin uusiakin kappaleita. Vuonna 2010 näin YouTube:ssa Australia’s Got Talent -klipin, jossa Jay Parrino esitti Down Under -kappaleen käyttäen loop-pedaalia. Olin täysin myyty ja uskoin löytäneeni “juttuni” siinä hetkessä. Ostin samana vuonna ensimmäisen loop-pedaalin, mutta aika pian ymmärsin, ettei se ihan yksin riittänyt. Pikkuhiljaa opettelin ja rakensin settiäni. Vuonna 2022 julkaistu RC-600 loop-pedaali oli se viimeinen puuttuva palanen, jonka avulla olen saanut musiikilliset ideani parhaiten toteutettua.

Keikalla

Kuinka paljon tarvitset tilaa äänentoistollesi?

Mielellään vähintään 2 x 2 metriä. Sähköpistoke pitää löytyä enintään kymmenen metrin päästä soittopaikasta.

Saako äänentoistoasi käyttää ennen keikkaa ja/tai keikan jälkeen?

Kyllä saa, mutta tästä on sovittava etukäteen. Tavallisesti saavun paikalle noin tunti ennen keikkaa ja puran äänentoiston heti keikan jälkeen. Aikaisempi saapuminen ja/tai myöhäisempi lähtö vaikuttavat keikan lopulliseen hintaan. Tästä kerrotaan tarkemmin tarjouksessa, jonka lähetän vastauksena tarjouspyyntöön.

Saako äänentoistoasi käyttää tauon aikana?

Jos keikka koostuu useammasta setistä, äänentoistoa saa käyttää taustamusiikkiin, puheiden pitämiseen tai vaikka stand-uppiin tauon aikana. Tauon pituus enintään tunti ellei muuta sovita etukäteen.

Vieraamme haluaisi laulaa kappaleen, onnistuuko tämä?

Kyllä onnistuu. Pidän aina mukanani toista mikrofonia, jota saa lainata laulamiseen ja puheisiin.

Ohjelmisto

Kuinka monta kappaletta osaat soittaa?

Mahdotonta sanoa tarkkaa määrää. Tabletin lyriikka-apissa on tällä hetkellä 486 laulua, mutta toki luku on tätä suurempi. Jos puhutaan live looping -kappaleista, niin niitä on kasassa noin 80.

Otatko vastaan kappaletoiveita?

Kyllä otan! Yksittäisiä kappaleita saa toivoa, mutta en voi aina luvata niiden toteutusta. Varmin ja sujuvin tapa on toivoa artistia/yhtyettä, genreä ja/tai vaikka vuosikymmentä, niin voin valita näistä tilanteeseen parhaiten sopivat kappaleet. Poikkeuksena häävalssi/-tanssi, jonka pyrin ottamaan aina haltuun toiveiden mukaisesti.

Jos ohjelmistoasi kuvailisi Spotify-soittolistalla, niin mikä tämä soittolista olisi?

Unplugged

Teetkö myös perinteisiä "mies ja kitara" -keikkoja?

Totta kai! Aina ei tarvita pedaaleja tai edes äänentoistoa, vaan akustinen kitaramusiikki on edelleen toimivaa ja luo omanlaistaan tunnelmaa.

Millaisissa tilaisuuksissa olet soittanut akustisesti?

Häissä, siviilivihkimisessä, nimiäisissä, muistotilaisuudessa, ravintolassa, juhannusjuhlilla, syntymäpäivillä, messuilla…

Muuta

Kuinka kauan olet soittanut?

Aloitin rumpujensoiton 13-vuotiaana vuonna 1995 ja kitaransoiton vuotta myöhemmin 1996. Olen ottanut aikuisiällä myös laulutunteja. Ensimmäisen loop-pedaalin ostin 2010, viimeisimmän (kolmannen) loop-pedaalin 2022.

Kuka on lempikitaristisi?

Vaikea valita vain yhtä lempparia, mutta mainitaan nyt muutamia: J. Karjalainen, Mark Knopfler (Dire Straits), Billy Gibbons (ZZ Top), Gary Moore, Slash (Guns N’ Roses), John Frusciante (Red Hot Chili Peppers), Brian May (Queen), Eric Clapton, Prince, Esa Pulliainen (Agents), Olli Tukiainen (Poets of the Fall) ja Marzi Nyman.

Saako sinulta kitaratunteja?

Kyllä saa! Ota yhteyttä: mika@mikalehto.fi

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Punttisalia, padelia, parranhoitoa, kokkausta ja elokuvia.

Teetkö omia biisejä?

Ehkä 😎